Yazgo
al Dr. José Luis Calderón Viacava
1
Yazgo en la congoja
Lagarto lacerado por la espera
El llanto ajeno
La lágrima quemante en mi pupila.
Reniego de la esencia de la rosa
Engullo soledad como único alimento
Me atraganto en el esfuerzo
Los párpados cerrados para siempre
En ejercicio cotidiano
Sellados por la herrumbre en la noche absoluta
Inútiles sus goznes
Raen en el iris los paisajes
Convierten en polvo lo vivido se derrumban los
iconos
Sencillamente yazgo.
2
Muéstrame la hondura
la ciénaga el rescoldo.
¿A dónde irá este manojo
de sueños capitales?
Quizás a la entretierra
de las antípodas
ahí girará este astro solitario
para memoria de nadie.
3
Barbasco soy de fauna predecible
excepto la araña que sorbía
los zumos de tu cuerpo
¿de dónde vino?
ninguna respuesta irá conmigo
¿de qué sirve la certeza en el desastre?
Tässä makaan
Tohtori José Luis Calderón Viacavalle
1
Levoton on ahdistuksen syli,
tässä makaan, odotuksen raatelema lisko
toisten itku
polttaa silmäterässäni.
Hylkään kauneuden arvoitukset,
ainoa ravintoni yksinäisyys, sitä nielen
tukehdun ponnistukseen
luomet kiinni painettuina
harjoittelen joka päivä ikuisuutta
silmät lopullisen yön ruosteen sinetöimät,
saranat jo tarpeettomat.
Maisemat viiltelevät pupilleja
muuttavat tomuksi eletyn ja ikonit
hajoavat tässä makaan
ahdistuksessani.
2
Näytä minulle syvyys
näytä suo ja hiillos
Minne katoaa tämä
suurenmoisten unelmien kimppu?
Kenties syvyyden ja korkeuden väliin,
vastamaailmaan, ja kiertää siellä,
yksinäinen tähti, ei minkään muisto.
3
Olen myrkkylilja, tunnen lajini, sen loiset,
mutta mikä on tämä hämähäkki
joka imi ruumiistani mehut,
mistä se tuli?
En vie mennessäni vastausta,
mihin kelpaa tieto katastrofin varmuudesta?
4
En extrema orfandad
un latido de tu sangre en el espacio
quietamente me acodero.
Auriga translúcido
a contraviento aúlla
pierdo rienda dogal
me desboco
en extrema orfandad.
5
Útero padrastro el que me acoge
con argucias de ternura.
Yo que aprendí a leer
en los signos equívocos
del alba
en un hartazgo de soledad
quizás me precipite
y en arenas movedizas
expire.
6
Soy en la lúgubre cadencia
el último cristal de arena
húmedo por el llanto
se resiste
a caer en la fronda del gusano
aunque el abismo lo seduce.
7
De la estirpe del pétalo fugaz
los otoños hicieron
raídas formas
y la brecha reclama en punto
su porción de luna.
Lima, 11 de julio de 2002
4
Orpo olen, vailla mitään
veren syke avaruuden autiudessa
hiljaa uppoava laiva.
Läpikuultava Ajomies
ulvoo vastatuuleen
kirpoavat ohjakset ja turhaan raivoan,
orpo vailla mitään.
5
Älä teeskentele olevasi lämmin,
kylmä kohtu joka otat minut.
Minä joka opin tulkitsemaan
aamuruskon petolliset merkit
yltäkylläisessä yksinäisyydessäni,
kenties syöksyn nyt
ja sammun
lentohiekkaan.
6
Sävelten tummuudessa olen
viimeinen hiekankide
itkun kostuttama,
se ei tahdo
mennä madon lehtoon
vaikka vietteleekin saniaisten syli.
7
Katoavan terälehden vahvuudesta
syksyt loivat
kalvenneita kuvioitaan
ja aukko maassa vaatii heti
osuuttaan kuutamosta.
Lima, 11. heinäkuuta 2002
Suom. Matti Rossi
Julkaistu: Synteesi 2/2002, s. 118-119.
|