Home

De pérdidas y contentamientos

Biografía y catálogo de obras

Ensayos

Fotografías

Copyright © 2006 Alfonso Padilla y Maritza Núñez

Carmen Luz Bejarano

Yazgo

 

al Dr. José Luis Calderón Viacava

1

 

Yazgo en la congoja

Lagarto lacerado por la espera

El llanto ajeno

La lágrima quemante en mi pupila.

Reniego de la esencia de la rosa

Engullo soledad como único alimento

Me atraganto en el esfuerzo

Los párpados cerrados para siempre

En ejercicio cotidiano

Sellados por la herrumbre en la noche absoluta

Inútiles sus goznes

Raen en el iris los paisajes

Convierten en polvo lo vivido se derrumban los

iconos

Sencillamente yazgo.

 

 

2

 

Muéstrame la hondura

la ciénaga el rescoldo.

¿A dónde irá este manojo

de sueños capitales?

Quizás a la entretierra

de las antípodas

ahí girará este astro solitario

para memoria de nadie.

 

 

3

 

Barbasco soy de fauna predecible

excepto la araña que sorbía

los zumos de tu cuerpo

¿de dónde vino?

ninguna respuesta irá conmigo

¿de qué sirve la certeza en el desastre?

 

Tässä makaan

 

Tohtori José Luis Calderón Viacavalle

1

 

Levoton on ahdistuksen syli,

tässä makaan, odotuksen raatelema lisko

toisten itku

polttaa silmäterässäni.

Hylkään kauneuden arvoitukset,

ainoa ravintoni yksinäisyys, sitä nielen

tukehdun ponnistukseen

luomet kiinni painettuina

harjoittelen joka päivä ikuisuutta

silmät lopullisen yön ruosteen sinetöimät,

saranat jo tarpeettomat.

Maisemat viiltelevät pupilleja

muuttavat tomuksi eletyn ja ikonit

hajoavat tässä makaan

ahdistuksessani.

 

 

2

 

Näytä minulle syvyys

näytä suo ja hiillos

Minne katoaa tämä

suurenmoisten unelmien kimppu?

Kenties syvyyden ja korkeuden väliin,

vastamaailmaan, ja kiertää siellä,

yksinäinen tähti, ei minkään muisto.

 

 

3

 

Olen myrkkylilja, tunnen lajini, sen loiset,

mutta mikä on tämä hämähäkki

joka imi ruumiistani mehut,

mistä se tuli?

En vie mennessäni vastausta,

mihin kelpaa tieto katastrofin varmuudesta?

 


4

 

En extrema orfandad

un latido de tu sangre en el espacio

quietamente me acodero.

Auriga translúcido

a contraviento aúlla

pierdo rienda dogal

me desboco

en extrema orfandad.

 

 

5

 

Útero padrastro el que me acoge

con argucias de ternura.

Yo que aprendí a leer

en los signos equívocos

del alba

en un hartazgo de soledad

quizás me precipite

y en arenas movedizas

expire.

 

 

6

 

Soy en la lúgubre cadencia

el último cristal de arena

húmedo por el llanto

se resiste

a caer en la fronda del gusano

aunque el abismo lo seduce.

 

 

7

 

De la estirpe del pétalo fugaz

los otoños hicieron

raídas formas

y la brecha reclama en punto

su porción de luna.

 

 

 

 

Lima, 11 de julio de 2002

 

 

 


4

 

Orpo olen, vailla mitään

veren syke avaruuden autiudessa

hiljaa uppoava laiva.

Läpikuultava Ajomies

ulvoo vastatuuleen

kirpoavat ohjakset ja turhaan raivoan,

orpo vailla mitään.

 

 

5

 

Älä teeskentele olevasi lämmin,

kylmä kohtu joka otat minut.

Minä joka opin tulkitsemaan

aamuruskon petolliset merkit

yltäkylläisessä yksinäisyydessäni,

kenties syöksyn nyt

ja sammun

lentohiekkaan.

 

 

6

 

Sävelten tummuudessa olen

viimeinen hiekankide

itkun kostuttama,

se ei tahdo

mennä madon lehtoon

vaikka vietteleekin saniaisten syli.

 

 

7

 

Katoavan terälehden vahvuudesta

syksyt loivat

kalvenneita kuvioitaan

ja aukko maassa vaatii heti

osuuttaan kuutamosta.

 

 

 

 

Lima, 11. heinäkuuta 2002

 

 

Suom. Matti Rossi

 

Julkaistu: Synteesi 2/2002, s. 118-119.